Valittu aihe: Yhdistyksen johtaminen

Johtaminen yhdistyksissä

Johtaminen mielletään helposti työelämään kuuluvaksi ilmiöksi, mutta se on osa kaikkea toimintaa jossa ihmiset toimivat tavoitteellisesti ryhmässä.

Yhdistyksissä tarvitaan johtamista, vaikka toiminta olisi vapaaehtoista harrastetoimintaa. Asioita täytyy saada tehdyksi ja jäsenten tulisi viihtyä yhteisessä toiminnassa.

Itse asiassa johtamista tapahtuu, vaikka sitä ei tehtäisikään tietoisesti. Parhaisiin tuloksiin kuitenkin päästään, kun ollaan tietoisia, miten asioihin vaikutetaan. Esimerkiksi siten, että valitaan puheenjohtaja, muut hallituksen jäsenet ja urheiluseuran valmentajat johtamaan toimintaa.

Eri näkökulmat johtamiseen

Johtaminen ei ole määräilyä, vaan keskeistä on ymmärtää, miten ihmiset motivoituvat toimimaan oma-aloitteisesti. Järjestöissä tämä korostuu, sillä jäseninä ollaan vapaaehtoisesti ja ristiriitatilanteissa saatetaan äänestää jaloilla. Johtamisessa voidaan erottaa asiakeskeinen ja ihmiskeskeinen johtaminen.

Ihmiskeskeinen johtaminen pyrkii motivoimaan

Ihmiskeskeisessä johtamisessa ylläpidetään toimijoiden motivaatiota ja nähdään, että asiat edistyvät ihmisten oman osaamisen kautta. Tällöin tulee ymmärtää psykologiaa ja ihmisten organisaatiokäyttäytymistä.

Asiakeskeisessä johtamisessa neuvotaan

Asiakeskeistä johtamistapaa täytyy käyttää varsinkin, jos toimijoilla ei ole taitoa tehdä asiaa. Tällöin täytyy ohjata, neuvoa ja keskittyä tehtävään asiaan, eikä ihmisillä ole juuri mahdollisuutta vaikuttaa omaan toimenkuvaan.

Apuvälineitä johtamiseen

On olemassa monenlaisia työkaluja helpottamaan johtamisen suunnittelua. Lisäksi on olemassa kokonaisvaltaisempia malleja johtamiselle. Tällaisia ovat esimerkiksi prosessi-, laatu- ja muutosjohtaminen.

Sisällön tuottanut: Eetanet