Valittu aihe: Yhdistyksen johtaminen
Jäsenten motivointi ja aktivointi
Johtamisella voidaan parantaa tai heikentää muiden motivaatiota. Jos vastuuhenkilöt onnistuvat ylläpitämään järjestössä viihtyisää ja turvallista ilmapiiriä, johon muiden on helppo tulla mukaan, on se omiaan parantamaan motivaatiota työskentelyssä järjestön hyväksi.
Motivaatioon vaikuttavat tekijät
Ihmisen motivaatioon vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon. Näitä tekijöitä ovat mm.
mahdollisuus vaikuttaa omaan tehtävään
oman toimenkuvan ja tavoitteiden selkeys
näkyvät työn tulokset
tunnustukset hyvin tehdystä työstä
mahdollisuus kehittyä ja edetä työssä jne
Useimpia näistä voidaan toteuttaa myös yhdistyksissä. On olemassa erilaisia työkaluja ja toimintamalleja, jotka auttavat luomaan motivoivaa organisaatiokulttuuria ja auttavat johtamistoiminnassa.
Sisällön tuottanut: Eetanet
