Pöytäkirjan ote on tarpeen kun:
- yhdistyksen hallituksen täytyy osoittaa pankille tilinkäyttöoikeudet
- alioikeudessa halutaan kumota tehty päätös moitekanteen perusteella
- pöytäkirja on monisivuisena liian laaja jäljennettäväksi
- ulkopuolisille ei haluta antaa tietoja muista kokouksen päätöksistä tai esityksistä
- tarvitaan virallista tietoa osoittamaan, että kokous on esimerkiksi valtuuttanut jonkun edustamaan yhteisöä (esim. liiton kokouksessa) tai oikeuttanut jonkunhoitamaan jotain tiettyä asiaa
- tarvitaan yksittäistä tietoa tietystä päätöksestä asianosaisille eli niille, joita kyseinen päätös koskee.
Jäsenluettelon ylläpitoon ja jäsentiedotteiden lähettämiseen on sähköisiä työkaluja, jotka helpottavat yhdistysaktiivin arkea.
Pöytäkirjan otteen rakenne
Pöytäkirjan otteessa on oltava
- johdateosan tiedot
- kyseistä asiaa koskeva kohta
- kokouksen päättäminen
- varmennusallekirjoitukset
- tarkistuslausunto
- otteen oikeaksi todistaminen.
Otteeseen merkitään otsikoksi asiakirjan nimi. Kohdat numeroidaan kuten ne on numeroitu varsinaisessa pöytäkirjassa. Puuttuvien pykälien kohdalle merkitään lyhyet poikkiviivat.
Otteen allekirjoitukset voivat olla kopioita alkuperäisestä pöytäkirjasta, mutta otteen oikeaksi todistavien on kirjoitettava nimensä omakätisesti. Todistajille on esitettävä alkuperäinen pöytäkirja.
Joskus saatetaan tarvita sekä pöytäkirjan ote että jäljennös varsinaisesta pöytäkirjasta.
Lataa – Pöytäkirjan ote (malli)
Uusimmat kirjoitukset


Ptkotteen apuja kaipasin ja olikin DOCX-tiedosto!!!
Ei ole kaikilla käytössä uudet ohjelmat, vanhoilla väkerretään ja nyt jäi apu saamatta. Olisiko RTF-tiedosto paikallaan!?!