Yhdistyksen perustaminen
Linkit ja vinkit
Yhdistyslaki luku 2 (pykälät 7-9)
Yhdistyksen perustamisesta patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla
Ulkomaalaisille suunnatun infopankin hyvä esittely yhdistyksen perustamisesta ja rekisteröimisestä
Patentti- ja rekisterihallituksen Yhdistysnetistä voi ennakkoon tarkistaa onko yhdistykselle suunniteltu nimi käytettävissä. Nimen tulee vastata yhdistyksen toimintaa ja erottua riittävästi muista samankaltaisista yhdistyksistä ja saman alan yrityksistä.
Sisäasiainministeriön erinomainen Yhdistystoiminta-opas maahanmuuttajille neuvoo yhdistyksen perustamisessa (ks. luvut 2 ja 3). YT suosittelee
Yhdistys on olemassa silloin, kun yhdistyksen määritelmä täyttyy. Pihapiirin urheiluporukka voi esimerkiksi muodostaa yhdistyksen, vaikka sen jäsenet eivät tiedostakaan olevansa yhdistyksen jäseniä.
Merkityksellistä yhdistystoiminnasta kuitenkin tulee silloin, kun se on tietoista toimintaa.
Yhdistys perustaminen on siis silloin kannattavaa, kun yhdistyksen toiminnalla tavoitellaan jotakin ja halutaan vaikuttaa johonkin. Perustamisen yhteydessä tavoitteet kirjataan ja ne ohjaavat siitä edespäin yhdistyksen toimintaa.
Yhdistyslain mukaan yhdistyksen voi perustaa vähintään kolme 15 vuotta täyttänyttä luonnollista henkilöä, oikeuskelpoista yhteisöä tai perustajina voi olla molempia. Myös ulkomaalaiset voivat perustaa yhdistyksen Suomeen. Yhdistyksen puheenjohtajalla on oltava asuinpaikka Suomessa.
Kannattaako yhdistys rekisteröidä?
Yhdistys täytyy rekisteröidä, jos halutaan, että yhdistys voi omistaa omaisuutta, tehdä sopimuksia tai laatia anomuksia ja hakemuksia.
Yhdistysrekisteriin merkitään aatteelliset yhdistykset. Rekisteriin päästäkseen yhdistyksen toiminnan tavoite ei voi olla taloudellisen edun tai voiton saavuttaminen.
Nimensä mukaisesti aatteelliset yhdistykset toimivat edistääkseen ja tukeakseen jotain tiettyä, jäseniä yhdistävää toimintaa. Yhdistys voi myös toimia edunvalvojana esimerkiksi jollekin ammattikunnalle tai harrastusryhmälle.
Katso seuraavaksi
Urheiluseuran kotisivut
Tee urheiluseurallesi yhteisölliset kotisivut Sporttisaitilla.
