Kokoontumislaki edellyttää, että yleisen kokouksen ja yleisötilaisuuden järjestäjän on huolehdittava järjestyksestä, turvallisuudesta ja lain noudattamisesta. Samat velvollisuudet kuuluvat myös yleisen kokouksen puheenjohtajalle, jos sellainen valitaan.
Yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voidaan asettaa järjestyksenvalvoja ylläpitämään järjestystä ja turvallisuutta. Poliisi voi lisäksi vaatia tilaisuuden järjestäjää perehdyttämään järjestyksenvalvoja tapahtumapaikan erityisseikkoihin ja tapahtumatiloihin.
Keskustele ja vaihda mielipiteitä ajankohdista tai tapahtuman sisällöstä Yhdistysavaimen jäsenhuoneen keskustelupalstalla.
Järjestyksenvalvojat
Muista hankkia yleisötilaisuuden järjestyksenvalvojat hyvissä ajoin. Jos tapahtuma vaatii järjestyksenvalvojia, tulee heidän olla hyväksytyn koulutuksen saaneita. Naapurin Penttiä ei siis välttämättä voi pyytää ovelle valvomaan, vaikka hän nostaakin penkistä 150 kiloa ja harrastaa nyrkkeilyä.
Kuka saa toimia järjestyksenvalvojana?
Järjestyksenvalvojana voi toimia sisäasianministeriön vahvistaman järjestyksenvalvojakoulutuksen saanut, 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka soveltuu ominaisuuksiltaan tehtävään. Järjestyksenvalvojan peruskoulutus kestää vähintään neljä päivää. Henkilön kotikunnan poliisilaitos päättää järjestyksenvalvojaksi hyväksymisestä enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
Järjestyksenvalvojaksi uudelleenhyväksyminen edellyttää sisäasiainministeriön vahvistamaa kahdeksan tunnin mittaista järjestyksenvalvojan kertauskoulutusta. Lisäksi järjestyksenvalvojalta voidaan edellyttää 12 tunnin mittaista voimankäytön lisäkoulutusta. Kaasusumuttimen kantaminen edellyttää vähintään yhdeksän tunnin mittaista erityisen voimankäytön koulutusta.
Luettelo hyväksytystä järjestyksenvalvojakoulutuksesta löytyy turvallisuusalan valvontayksikön kotisivuilta.
Tilapäinen järjestyksenvalvoja
Tilaisuuden järjestämispaikan poliisilaitos voi erityistapauksessa hyväksyä yksittäisen tilaisuuden järjestyksenvalvojaksi henkilön, joka ei ole suorittanut järjestyksenvalvojan peruskoulutusta. Henkilöltä edellytetään 18 vuoden ikää sekä soveltuvuutta tehtävään. Järjestyksenvalvojaksi hyväksyminen yksittäiseen tilaisuuteen maksaa 15 euroa henkilöltä. Naapurin Pentti saattaa siis sittenkin kelvata ovimieheksi.
Uusimmat kirjoitukset

