Tietopankki yhdistyksille

 

Yhdistyksen tilinpäätös

Yhdistyksen tilinpäätös tulee tuottaa yhdistyksessä jokaiselta tilikaudelta. Yleensä tilinpäätös on tehtävä viimeistään neljän kuukauden kuluessa tilikauden loppumisesta.

Oleellinen asia on, että yhdistyksen tilinpäätös antaa oikeat ja selkeät tiedot yhdistyksen taloudellisesta asemasta sekä toiminnan tuloksista. Tilinpäätöksen tulee sisältää kaikki yhdistyksen taloudellinen toiminta.

Yhdistyksen tilinpäätös tulee valmistella sääntöjen määräämällä tavalla. Hallituksen tulee perehtyä hyvissä ajoin ennen vuosikokousta tilinpäätökseen ja allekirjoittaa se ennen tilintarkastusta. Hallitus siis vastaa tilinpäätöksen paikkansapitävyydestä. Tilintarkastus kuuluu kahden vuosikokouksen mallissa kevätkokouksen asialistalle.

Vinkki Yhdistystiedon sponsorilta:

Säästä itseasi ja muita avainhenkilöitä hallinnolliselta työltä hyödyntämällä yhdistyksille suunniteltuja sähköisiä työkaluja.

Lisää tietoa Yhdistysavaimesta

Tilinpäätös ajallaan? – Taloudenhoitaja huolehtii

Taloudenhoitajan tehtävä on huolehtia, että tilinpäätös valmistuu ajallaan. Taloudenhoitaja myös toimittaa tilinpäätöksen hallituksen ja tilintarkastajien käsiteltäväksi. Taloudenhoitaja esittelee tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon vuosikokoukselle, joka päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.

Yhdistykselle pitää valita vähintään yksi tilintarkastaja ja varatilintarkastaja. TIlikaudesta tehty tilitarkastus lisätään liitteenä tilinpäätöksen yhteyteen. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valitsee yhdistyksen vuosikokous.

Mitä yhdistyksen tilinpäätös sisältää?

  • Yhdistyksen tuloslaskelma ja tase
  • Liitetiedot (kuten tehty tilitarkastus)
  • Edelliseltä vuodelta vertailutiedot
  • Mahdollisesti rahoituslaskelma ja toimintakertomus

Tarkemmat esimerkit tuloslaskeman ja taseen sisällöistä voit ladata allaolevista linkeistä.

Lataa – Tase (malli, xlsx)
Lataa – Tuloslaskelma (malli, xlsx)

Lataa – Tase (malli, pdf)
Lataa – Tuloslaskelma (malli, pdf)


Haluatko kysyä yhdistystoiminnasta?

Ratko yhdistysaktiivien arjen haasteita yhdessä muiden käyttäjien kanssa Yhdistystiedon Kysy ja vastaa -palstalla!

Siirry Kysy ja vastaa -palstalle
 


Haluatko kommentoida artikkelia?

Kerro mielipiteesi artikkelin aihepiiristä, ideoi tai ehdota parannuksia! Ylläpito päivittää Tietopankkia kommenttien pohjalta.

9 kommenttia Yhdistyksen tilinpäätös

  1. Heli Harkko sanoo:

    Voisitko saada pienen yhdistyksen amatööritaloudenhoitajille malli tuloslaskelmasta ja taseesta tai ainakin linkki sinne mistä löytyy pykälät yhdistyksen kirjanpidosta.

    • yt.fi - aleksi sanoo:

      Kiitos erinomaisesta kommentista Heli!

      Otamme nuo mallit yhdistyksen tuloslaskelmasta sekä taseesta työn alle, ne ovat varmasti arvokkaita monelle aktiiville. Lisäämme mallit myöhemmin liitteeksi tähän artikkeliin.

  2. Pekka G sanoo:

    Voisiko nuo linkit; Tase ja tuloslaskelman saada PDF. Tuo uusi exel ei avaudu minulla.

  3. Teppo Tulppu sanoo:

    Tämä ei taida olla uuden yhdistyslain mukainen? Yhdistyksellä ei välttämättä tarvitse olla tilintarkastajaa vaan toiminnantarkastaja riittää. Jos tilintarkastaja valitaan, on tilintarkastajan oltava auktorisoitu. http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistyslaki/lakimuutokset_20100901/toiminnantarkastus.html

  4. Ulrika sanoo:

    Hei!

    Teen muutamalle yhdistykselle kirjanpitoa. Mutta voisitteko laittaa listan miten (missä järjestyksessä) kirjanpitokirjat liitetään tilinpäätökseen. Tämä hyvä osata kun vie tilintarkastajalle / toiminnantarkastajalle.
    Olen epävarma tuon mihin kohtaan laitetaan kirjanpitäjän allekirjoitus.
    Olen tehnyt alla olevan mukaan, mutta tuo yksi kohta on epävarma minulle.
    Esim. 1)kansi, 2)sisällys, 3)Toimintakertomus, 4)Tase, 5)Tuloslaskelma, 6) Liitetiedot 7) kirjanpitäjän allekirjoitus ja se oikea lausemuoto, joka siihen kirjoitetaan? 8) Hallituksen allekirjoitukset ja tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä.

  5. Tarja sanoo:

    Voisko tänne saada vielä mallin yhdistyksen tilintarkastus/toiminnantarkastuskertomuksesta ?

  6. Jamatyyppi sanoo:

    Hei. Mitä jos tilinpäätös ei ole ajallaan kevätkokoukseen? Voiko sitä lykätä?

  7. Kaija sanoo:

    Lakimuutoksen jälkeen ei kai vuosikertomusta sisällytetä yhdistyksen tasekirjaan, vaan se tehdään erillisenä, vai kuinka?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>