Talousarvio
Yhdistyksen vuosikokous hyväksyy talousarvion aina toimikaudeksi kerrallaan. Kahden vuosikokouksen yhdistyksissä talousarvion hyväksyminen kuuluu syyskokouksen asioihin.
Taludenhoitaja tekee alustavan talousarvioehdotuksen hallitukselle, joka työstää sen valmiiksi yhdistyksen kokoukseen päätettäväksi. Edellisen vuoden toteutunut talousarvio on pohja uudelle talousarviolle. Muutoksia talousarvioon aiheuttavat erilliset tapahtumat tai hankkeet.
Talousarvioita laatiessa voi tarkastella eri kuluerien kehitystä. Talousarviota tehtäessä tulee ottaa kantaa jäsenmaksun ja kannatusjäsenmaksun suuruuteen. Euromäärän ohella pitää arvioida jäsenmäärän kehitys ja hintojen nousut. Mahdollisen keskusjärjestön maksut vaikuttavat myös jäsenmaksujen korotuspaineisiin.
Jäsenmaksun tulee olla sellainen, että se kohtuullisesti kattaa jäsenpostitukset ja muut jäsenistöön liittyvät kulut. Jäsenten taas tulee kokea, että he saavat riittävästi katetta maksamalleen jäsenmaksulle.
Katso seuraavaksi
Jäsenmaksu
