Valittu aihe: Taloudenhoito

Hallituksen vastuu

Yhdistyslain mukaan yhdistys saa harjoittaa vain sellaista elinkeinoa tai ansiotoimintaa, josta on määrätty säännöissä tai joka muutoin välittömästi liittyy sen tarkoituksen toteuttamiseen taikka jota on pidettävä taloudellisesti vähäarvoisena.

Yhdistyksen hallitus vastaa taloudenhoitajan ohjaamana kaikista rahankäyttöön liittyvistä asioista. Yhdistyksen vuosikokous päättää talousarviosta, jonka mukaan hallitus suunnittelee ja toteuttaa yhdistyksen toimintaa.

Taloudellisesti merkittävistä hankkeista päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa. Hallitus vastaa siitä, että kaikki taloudenhoitoon liittyvät asiat tehdään lain ja asetusten sekä yhdistyksen sääntöjen ja hyvien tapojen mukaisesti.

Hallituksen jäsen tai yhdistyksen toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut yhdistykselle, yhdistyksen jäsenelle tai muille. Yhdistyksen työntekijän tuottamasta vahingonkorvausvelvollisuudesta on erilliset säädökset.

Hallituksen toiminnan ohjenuorat

  • Avoimuus ja läpinäkyvyys rahan käyttöön liittyvissä asioissa.

  • Riittävä tiedottaminen yhdistyksen taloudellisesta tilanteesta

  • Tarkka taloudenhoito.

  • Selkeät rahan käyttöön liittyvät kirjaukset pöytäkirjoihin.

  • Erilaisten hankkeiden vastuuhenkilöiden nimeäminen.

  • Yksiselitteinen valtuuksien ja velvollisuuksien sopiminen rahankäyttöön liittyvissä asioissa.

Katso seuraavaksi