Puheenvuorot
Linkkejä ja vinkkejä
Puheenvuoron käyttäjän on syytä tuoda selkeästi esille, mikä hänen puheenvuoronsa tarkoitus on. Tämän voi tehdä esimerkiksi sanomalla, että: "Ehdotan/ehdotukseni kokoukselle on ..." tai "Kannatan edellistä ehdotusta, koska..."
Ehdotuspuheenvuorossa on hyvä olla selkeä rakenne eli ehdotus lyhyesti, tarkemmat perustelut ja täsmällinen ehdotus lopuksi.
Kannatuspuheenvuorossa voi myös esittää perusteluja, joiden on hyvä olla erilaisia kuin mitä varsinaista ehdotusta tehtäessä on esitetty.
Työjärjestyspuheenvuorolla voi tarvittaessa puuttua asiattomaan käytökseen. Siinä voi esimerkiksi puuttua ns. mestaroivan puheenjohtajan toimintaan, joka ei anna aikaa keskustelulle vaan paukuttaa nuijaa välittömästi keskustelun avaamisen jälkeen ja ilmoittaa keskustelun päättyneen.
Puheenvuoro pyydetään kokouksessa kättä nostamalla ja ne myönnetään pyytämisjärjestyksessä. Isoissa kokouksissa puheenvuoropyyntö jätetään sihteerille kirjallisena heti kokouksen alussa.
Samanaikaisesti osanottajalla voi olla voimassa vain yksi ehdotus tai yksi kannatus. Ei voi siis sekä tehdä ehdousta että kannattaa jonkun muun tekemää ehdotusta samanaikaisesti. Oman ehdotuksensa tai kannatuksensa voi halutessaan vetää pois.
Puheenvuorolajit
- Ehdotuspuheenvuoro
- Kannatuspuheenvuoro
- Mielipidepuheenvuoro
- Kysymys, vastaus tai repliikki
- Työjärjestyspuheenvuoro
Ehdotuspuheenvuoro
Ehdotuspuheenvuorolla tarkoitetaan nimensä mukaisesti jonkin asian ehdottamista (vasta- tai muutosehdotus, lykkäysehdotus, hylkäysehdotus tai ponsiehdotus.
Kannatuspuheenvuoro
Kannatuspuheenvuoro tarkoittaa jonkun toisen tekemän ehdotuksen kannattamista. Mahdollisen äänestyksen varalta on muistettava, että vain kannatetut ehdotukset (pääehdotusta lukuun ottamatta) otetaan mukaan äänestykseen.
Mielipidepuheenvuoro
Kokouksessa voi käyttää myös mielipidepuheenvuoroja, joissa nostetaan esiin eri puolia käsiteltävästä asiasta. Mielipidepuheenvuoroja ei oteta huomioon äänestystilanteissa.
Kysymys, vastaus, repliikki
Kysymys, vastaus ja repliikki ovat lyhyitä kommentteja jonkun muun käyttämään puheenvuoroon. Ne pyydetään nostamalla kättä ja sanomalla
”Puheenjohtaja, saanko kysyä….”,
”Puheenjohtaja, saanko vastata…” tai ”Puheenjohtaja, haluaisin vastata…”
”Puheenjohtaja, saanko repliikkipuheenvuoron?”
Työjärjestyspuheenvuoro
Työjärjestyspuheenvuoroilla pyritään vaikuttamaan kokouksen menettelytapoihin. Työjärjestyspuheenvuoroa pyydettäessä on ilmaistava, että kyseessä on työjärjestyspuheenvuoro (pyydetään esim.: ”Puheenjohtaja, työjärjestykseen”).
Työjärjestyspuheenvuorossa voi ehdottaa:
- puheenvuorojen rajoittamista
- puheajan rajoittamista
- käsittelyn rajoittamista (asia käsitellään vain joltakin osin tai pyytää asiassa pysymistä)
- kokouksen tai asian keskeyttämistä (myös tauon pyytämistä)
- asian lykkäämistä
työjärjestyspuheenvuorossa voi puuttua:
- puheenjohtajan menettelytapoihin
- puheenjohtajan menettelytapaehdotuksiin
