Valittu aihe: Jäsenistö

Jäsenrekisteri

Linkkejä ja vinkkejä

Henkilötietolaki (Finlexin sivuilla)

Jäsenrekisterin ylläpito

Hallitus vastaa jäsenluettelon ylläpidosta. Tehtävää hoitamaan voidaan nimetä joko hallituksen jäsen tai hallituksen ulkopuolinen yhdistyksen jäsen.

Nykyään jäsenrekisterit pidetään sähköisessä muodossa. Hallituksen kannattaa miettiä, millainen jäsenrekisterijärjestelmä palvelee parhaiten yhdistyksen tarpeita. Riittävän monipuolinen järjestelmä antaa mahdollisuuden erilaisten tietojen poimimiseen esimerkiksi jäsenkyselyitä tai muita selvityksiä varten.

Myös jäsenmaksujen valvonta onnistuu helposti toimivan jäsenrekisterin avulla.

Jäsenrekisterin tiedot

Jäsenrekisteriin merkitään kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen toimialan mukaan voidaan sopia myös muista rekisteriin merkittävistä tiedoista. Jäsenillä on oikeus tutustua jäsenluettelon merkintöihin omalta osaltaan.

Henkilötietolaki määrää jäsenluettelossa olevien tietojen luovuttamisesta. Hallitus voi päättää tietojen luovuttamisesta henkilötietolakia noudattaen.

Katso seuraavaksi

Jäsenmaksut

Jäsenrekisteri järjestöllesi

Avoinen jäsenrekisteri on selainkäyttöinen ratkaisu jäsenhallintaan. Se on helppo liittää muihin järjestelmiin ja auttaa kehittämään järjestön toimintaa.

Tutustu jäsenrekisteriin