Tietopankki yhdistyksille

 

Ryhmädynamiikka ja vuorovaikutussuhteet

Yhdistyksen toimintaan osallistuminen on ihmisille yleensä aina harrastus, joten myönteinen, ystävällinen ja salliva ilmapiiri ovat ensimmäiset asiat, jotka saavat ihmiset tuntemaan itsensä tervetulleiksi toimintaan.

Jokaisella jäsenellä on vastuu siitä, millaiseksi kanssakäyminen yhdistyksessä muodostuu. Hallituksella on kuitenkin suurin rooli yhdistyksen edustajana ja toiminnallisena esimerkkinä.

Ihmiset ovat mieluiten mukana yhdistyksessä, jossa he kokevat tulevansa hyväksytyiksi, heitä kuunnellaan ja heidän toiminnallaan on merkitystä. Yhteisöllisyyden kokemus syntyy ja vahvistuu siinä, että kukin voi olla mukana omine vahvuuksineen. Tunne yhteisestä, mukavasta tekemisestä auttaa viihtymään ja kannustaa myös muita liittymään.

Tilaa Yhdistystiedon ja Yhdistysavaimen yhdistysvinkit sähköpostiisi!


Yhdistystoiminnassa on hyvä muistaa ja hyväksyä, että kaikki jäsenet eivät aina ole aktiivisesti mukana. Ihmiset elävät kukin eri elämänvaiheita ja osallistuvat välillä aktiivisemmin ja välillä riittää, että he saavat kuukausitiedotteen kotiin.

Yhteisöllisyyttä ja toimivaa vuorovaikutusta edistää se, että poissaolevia ei mollata eikä arvostella heidän osallistumattomuudestaan. Harrastuksen parissa jokaisella tulee myös olla mahdollisuus valita vähäisempi osallisuus ryhmän toimintaan.

Askeleet yhdistyksen ryhmädynamiikan ja vuorovaikutussuhteiden kehittämiseen:

1. Hallitus ja jäsenet miettivät yhdessä, mitä myönteinen, ystävällinen ja salliva ilmapiiri merkitsee yhdistyksessä.

  • Kirjataan ylös konkreettisia asioita. Niitä voivat olla esimerkiksi, että uudet jäsenet otetaan hymyillen vastaan, ehdotuksia toimintaan voi tehdä ilman, että tulee tyrmätyksi.
  • Kun käytännön toimintatavat on selkiytetty, voidaan yhdessä sopia, että toimitaan niiden mukaan.

2. Hyödynnetään kunkin jäsenen vahvuuksia ja suunnitellaan jokaiselle mielekkäitä tehtäviä.

3. Tutkitaan yhdessä yhdistyksen käytännön toimintaa ja mietitään, kuinka sitä voi parantaa. Syyniin kannattaa ottaa erityisesti seuraavat teemat:

  • miten ihmiset keskustelevat
  • miten ajatusten vaihtoon järjestetään mahdollisuuksia
  • miten varmistetaan, että kaikki voivat saada mielipiteensä kerrottua
  • miten tieto kulkee
  • millä tavalla ehdotuksia otetaan vastaan
  • miten vastuita jaetaan

Teemoja on syytä lähestyä tiukasti käytännön kannalta. Miten asiat toteutuvat nyt yhdistyksen arjessa ja miten asioiden pitäisi tapahtua meidän yhdistyksessämme.


Haluatko kysyä yhdistystoiminnasta?

Ratko yhdistysaktiivien arjen haasteita yhdessä muiden käyttäjien kanssa Yhdistystiedon Kysy ja vastaa -palstalla!

Siirry Kysy ja vastaa -palstalle
 


Haluatko kommentoida artikkelia?

Kerro mielipiteesi artikkelin aihepiiristä, ideoi tai ehdota parannuksia! Ylläpito päivittää Tietopankkia kommenttien pohjalta.

Yksi kommentti Ryhmädynamiikka ja vuorovaikutussuhteet

  1. Pia Lintilä sanoo:

    Hei!
    Minua kiinnostaa tietää, onko ryhmädynamiikasta ja vuorovaikutuksesta tehty sellaista tutkimusta/mittaria, jonka avulla pystyy mittaamaan suhteiden muutoksia. Eli pysyisin mittaamaan ryhmän tilanteen nyt ja mahdollisen intervention jälkeen. Olisin kiitollinen, jos kertoisitte mahdollisesta kirjallisuudesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>