Luottamus syntyy avoimuudesta. Tämän seikan varmistamiseksi yhdistyksen hallituksen on hyödyllistä pitää huolta siitä, että jäsenistö saa riittävästi ja helposti tietoa yhdistyksen asioiden hoidosta.
Keinoja avoimuuden edistämiseen
Usein erityisesti taloudelliset asiat kiinnostavat jäsenistöä. Vähänkin isommissa hankinnoissa tai palveluiden ostoissa on syytä kilpailuttaa tavaran tai palvelujen toimittajat ja kertoa saaduista tuloksista yleisesti koko jäsenistölle.
Jakakaa päivitysvastuu verkkosivujen ylläpidosta useamman jäsenen kesken, jotta tiedot pysyvät ajan tasalla ja antavat hyvän kuvan yhdistyksestä.
Jäsentiedotteet ovat hyvä väylä asioista tiedottamiseen ja korostavat yhdistyksen toiminnan avoimuutta. Tiedottamisen lisäksi jäsenistön tulee myös tietää, ketkä ovat vastuuhenkilöistä eri asioissa, jotta toimintaan saadaan selkeyttä. Kun lisäksi vielä vastuuhenkilöiden yhteystiedot ovat helposti löydettävissä esimerkiksi yhdistyksen kotisivuilta, pohjatyö avoimuuden ilmapiirille on jo hyvällä mallilla.
Jäsen- tai kuukausikokousten pitäminen on myös mainio tapa laajentaa jäsenistön mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan. Lisäksi hallituksesta erillisten, joko pysyvien tai väliaikaisten, toimikuntien käyttö ja täydentäminen hallituksen ulkopuolisilla jäsenillä lisäävät jäsendemokratiaa. Tällöin useammilla on mahdollisuus todella osallistua ja vaikuttaa yhdistyksen toimintaan.
Jäseniä tulee myös muistuttaa toistuvasti siitä, miten he voivat saada omia aloitteitaan käsiteltäviksi sääntömääräisiin kokouksiin. Koko jäsenistön on hyödyllistä tiedostaa, että tarvittaessa väylä omien ideoiden esille saamiseen löytyy.
Kommentoi ja kerro omat parhaat käytäntönne avoimuuden edistämiseksi yhdistystoiminnassa!
Uusimmat kirjoitukset

