Yhdistystiedon Yhdistysblogi

Yhdistysblogi käsittelee nykyaikaisen yhdistystoiminnan ilmiöitä, parhaita käytäntöjä sekä ajankohtaisia teemoja.

Osallistu Suomen suurimman sosiaaliseen yhdistysmedian tuottamiseen.

Osallistu blogin kirjoittamiseen

 

Tarkempaa luokittelutietoa Yhdistyshaun avuksi

Olemme hyödyntäneet Yhdistyshaussa Jyväskylän yliopistossa julkaistua toimialan mukaista luokittelumallia, jossa merkittävimmässä roolissa ovat yhdeksän pääluokkaa: Politiikka, Ammatti ja elinkeino, Sosiaalityö ja terveys, Kulttuuri taide ja koulutus, Vapaa-aika ja nuoristotoiminta, Urheilu ja liikunta, Uskonto ja maailmankatsomus, Maanpuolustus ja kansainvälinen toiminta sekä Muut yhdistykset. Näiden pääluokkien perusteella hakuja on myös voinut suorittaa jo aiemmin.

Tarvetta myös tarkemmalle luokittelulla kuitenkin selkeästi on, josta olemmekin jo saaneet runsaasti toiveita. Yhdistyshausta olisi hienoa pystyä löytämään helposti vaikkapa Pirkkalassa toimivat tennisseurat, Nousiaisten marttayhdistys taikka Helsingissä toimivat vanhustenhuoltoon keskittyvät yhdistykset. Niinpä ryhdyimme hommiin, veimme yhdistysluokittelun askelta tarkemmalle tasolle ja toimme mukaan luokkakohtaisen avainsanatiedon.

Luokittelumme perustuu siis nyt siihen, että yhdistys tarkentaa ensin oman pääluokkansa, valiten esimerkiksi “Ammatti ja yrittäjyys”. Tämän jälkeen yhdistykselle voidaan valita vielä virallinen alaluokka, esimerkiksi “Työnantajajärjestöt”. Pääluokan perusteella yhdistyksen tietojen päivityslomakkeella tarjotaan lista avainsanoja, joista yhdistys voi ruksia valituksi useampia, jotka kuvaavat yhdistyksen toimintaa tarkemmin. Tällä yhdistyksellä ne voisivat olla esimerkiksi “Työnantajat, Elintarviketeollisuus, Teollisuus”. Näiden avainsanojen perusteella tulemme jatkossa tekemään Yhdistyshausta tarkemman sekä käyttäjäystävällisemmän, ja varmistamme samalla yhdistyksenne entistä paremman löydettävyyden.

Pääluokan perusteella tarjotaan sopivat avainsanat

Avainsanat pääsee siis valitsemaan normaalilta yhdistyksen tietojen päivityslomakkeelta. Usean avainsanan valinta onnistuu pitämällä Ctrl-näppäin pohjassa klikkausten aikana. Kannattaa valita sellaiset avainsanat, joilla toiminnastanne kiinnostunut käyttäjä voisi yhdistystänne hakiessaan käyttää.

Pyydämme kaikkia mukaan täydentämään omat avainsanatiedot! Otamme myös erittäin mielellään vastaan kommentteja tai täydennysehdotuksia luokitteluun. Näitä voi antaa esimerkiksi kommentoimalla tätä kirjoitusta.


 

Kirjoittajasta Aleksi P.

Yhdistelmä tamperelaista golfaria ja kuopiolaista lätkäjätkää, joka on saanut tutustua Optinet Oy:ssä vietettyjen vuosien aikana yhdistystoiminnan ihmeisiin. Yhtenä pääsyyllisenä muovaamassa Yhdistystiedon uutta ilmettä. Kiinnostunut yhdistystoiminnan lisäksi urheilusta, shakista ja ilmaisuuteen perustuvasta liiketoiminnasta.

 

Kategoria(t): Yhdistystieto. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>